Mitä mulle kuuluu?

Pieni tarina tähän alkuun: Kone rupesi valittelemaan heti tyhjää akkua kun avasin sen, joten laitoin johdon seinään. Mulla on ollut tän koneen lataamisen kanssa täällä vähän ongelmia ja se ei nytkään alloittanut lataamista. Kymmenisen minuuttia yritin saada latausta toimimaan tuloksetta. Olin jo melkeen menettänyt toivon kun huomasin että koneen johdon sijasta olin laittanut seinään suoristusraudan johdon. En kestä itteeni kun oon näin tyhmä. 

Miten mulla täällä menee? Oon tekemässä erikseen postausta Suomen ja Argentiinan eroista, mutta tiivistettynä täällä lähes kaikki on erilaista banaanin syömisestä lähtien. Kuitenkaan mulle ei ole tullut mitään varsinaista kulttuurishokkia ja tykkään olla täällä hirmuisesti. Kaikesta erilaisuudesta huolimatta mulle on ruvennut nyt muodostumaan tänne normaali arki.

Perhe on argentiinalaisille tosi tärkeä ja oon tosi iloinen että mulle sattui ihana host-perhe. Ei nää tietenkään koskaan tule nousemaan mun Suomi-perheen ohi, mutta tunnen silti olevani täällä osa perhettä. Tuun aina tosi iloseksi kun host-äiti esittelee mut uusille ihmisille suomalaisena tyttärenään  ja host-sisko kutsuu siskoksi. Pystytään kiusottelemaan toisiamme huoletta ja jos hostvanhemmat vaan on kotona he lähtevät mielellään viemään mua kavereille.

Mun ratsastuskoulun kisakenttä!

Koulussa mulla on välillä tylsää, koska en ymmärrä paljoakaan. Kukaan ei odota mun tekevän siellä mitään. Mulla ei ole edes semmosta lappua johon lintsaukset ja myöhästymiset merkitään. Onhan se kieltämättä välillä turhauttavaa herätä aamulla kuudelta (koulu alkaa 7.15) istumaan luokkaan missä mun ei tarvitse/en osaa tehdä mitään. Oon kuitenkin osa porukkaa, nyt kun mulle teetettiin koulun huppari niin soluttaudun vielä paremmin joukkoon, Tutustun mun luokkaan joka päivä paremmin joten eiköhän toi koulukin kohta mielenkiintosemmaksi muutu. Perjaattessa koulussa on siis ihan kivaa, luokka on huippu ja koulustressistä ei ainakaan tarvitse kärsiä. Se on silti...koulua.  Kaikki helpottuu niin paljon kun mun espanja tästä vielä vähän kehittyy!

Kielestä puheen ollen... Oon nyt parin viime viikon aikana saanut melkein päivittäin kehuja mun espanjan kehittymisestä. Jokainen kerta se tuntuu yhtä ihanalta! Toki hirmusesti on vielä opittavaa ja mun pitäisi jaksaa lukea noita sanoja vähän enemmänkin, mutta ei ole yhtään semmoista fiilistä että jumitan paikoillaan. Uusia kirosanoja tarttuu mukaan päivittäin. Ajattelin jossain vaiheessa ostaa kirjan The fault in our stars espanjaksi. Aika hidasta sen lukeminen voi alussa olla mutta ainakin toistaseksi luotan että selviän tuosta urakasta.

Koti-ikävää tai kulttuurishokkia mulla ei oikeestaan ole juurikaan ollut kuten jo alussa mainitsin. Toki kaipaan ihmisiä Suomesta tosi paljon, mutta kertaakaan en ole täällä koti-ikävää itkenyt. Ehkä se iskee tässä jossain vaiheessa. Nyt olen kuitenkin tosi iloinen täällä. Mun elämä Suomessa oli ja tulee varmasti vaihtovuoden jälkeenkin olemaan ihanaa. En mä täällä elä sadussa ja kyllä välillä on tylsiäkin hetkiä, mutta niitä olisi varmasti Suomessakin. Lupasin itselleni kun tän blogin perustin kertoa myös niistä huonoista hetkistä. En kuitenkaan ala niitä ihan varta vasten blogia varten keksimään. Mulla on käynyt hyvä tuuri sillä olen välttynyt kaikilta suuremmilta ongelmilta.

Parin päivän päästä jäljellä tasan 9 kuukautta Suomeen paluuseen. 9 kuukaudesta tulikin mieleen että mun luokkalainen sai pari päivää sitten vauvan, Pitäisi varmaan miettiä sille joku lahja. Ei mulla Suomessa tämmöisiä ongelmia ollut.